Oon halunnut lapsesta saakka koiran, mutta vanhemmat ei oo ikinä suostunu.
Äiti on aina vähän pelännyt koiria, ja niin oon kyllä minä itsekkin.
Nyt kun oon jo 25-vuotias, sain ihan ite päättää että saan itselleni koiran. Ei se hetken päähänpistos ollut, vaan ensin käytiin katsomassa pientä mopsipoikaa Tuusulassa ja sitä ei sitten edes hankittu. Vuotta myöhemmin, Tammikuussa 2011, Helsingin Lauttasaaresta muutti luoksemme mopsityttö "Madde". Nimi muuttui Mimmiksi oikeastaan samantien.
(Mimmin eka päivä uudessa kodissa)
Miksi mopsi? Mun lapsuudenystävällä oli mopsi kun olin pieni, ja se oli kiltti ja rauhallinen. En muista siitä asioita tarkemmin, mutta muistan että se oli kiltti. Pelkäsin esimerkiksi tätini Yorkshiren Terrieriä, se saattoi haukkua ja murista. Mietin myös ranskanbulldoggia mutta mopsi voitti kokonsa puolesta - se pääsee käsimatkatavarana lentokoneeseenkin.
Tasan viikon päästä ollaankin lähdössä Kanadaan. Käydään myös Yhdysvalloissa ja Mimmi reissaa mukana. Olis vaikea löytää koiralle hoitaja kuukaudeksi, ja sitten se ei pääsis edes kokemaan monia siistejä juttuja kuten tapaamaan Kanadassa asuvia mopsikavereita.
Varmaan erilaistahan se tulee olemaan kuin yksin reissaaminen mitä oon ainoastaan tähän saakka harrastanut, mutta uskon että reissusta tulee kiva Mimmin kanssa.
Yllä oleva kuva on yksi uusimmista. Mimmi tykkää nykyisestä kodistansa ja on jo 9kk ikäinen reipas tyttö. Sillä on hyvä huumorintaju ja mä oon ihan tyytyväinen uuteen kaveriini.
